Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Gurut aloittivat työskentelyn

27.02.2016, paula pesonen

Vantaalla gurut kouluttautuivat oma-alotteisesti fronterin guruakatemiassa. Kun testit oli läpäisty, voitiin oppilaita kutsua guruiksi. He saivat todistuksen ja kaulanauhan. Omalla luokallani on neljä gurua.

Gurut pääsivät tositoimiin, kun opettajille neuvottiin qr-koodien tekoa. Kaikki koulumme opettajat saivat välituntikoulusta guruilta. Ohjaus tehtiin pöytäkoneiden avulla ja O365 ympäristössä. Gurut osasivat homman ja olivat ylpeitä omasta roolistaan. Joillekin opettajille qr-koodien teko oli aivan uutta ja opetus olikin tarpeellista.

Seuraavaksi gurut auttavat oppilaita eri luokilta työskentelemään tablettien avulla. Jälleen käytämme qr-koodeja ja suunnistustehtäviä niihin kätkettyinä. Koulussamme on guru cafe huone, johon toiminta osittain keskittyy. Siellä on uusi sisustus ja värikkäitä istuimia. Ympäristö luo viihtyisyyttä ja lasiseinät antavat informaatiota ohikulkijoille gurutyöskentelystä.

Vanhemmille esitellään koulumme gurutoimintaa maaliskuun mediakasvatusillassa.

Mitä opin? Gurut vievät voiton tvt-taidoissa monesta opettajasta, myös minusta. Ihanaa on kuulla heidän suustaan kommentti: Tää guruhomma on  niin mun juttu!

, ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *