Lainaa.com

Yleinen

Itsenäistä opiskelua sähköistä materiaalia hyödyntäen

10.06.2016, paula pesonen

Opiskelimme Elit-jakson asiat itsenäisesti ja omassa tahdissa. Käytössä oli chrome-bookit tai kannettavat Windows-tietokoneet koulussa ja oppilaiden kotikoneet vastaavasti heillä kotona. Vihkotyöt teimme sähköisessä muodossa Power point-esitykseksi siten että oppilas jakoi tiedostonsa opettajalle. Oppilaat saivat kirjalliset ohjeet paperiversiona sekä sähköisenä versiona Fronterin kautta. Sähköisessä ohjeversiossa oli helppo siirtyä annettuihin linkkeihin, joita eliöistä oli monia pedanetin tai …

Lue kokonaan

Yleinen

Ryhmätyö Baltian maista

23.04.2016, paula pesonen

Teimme Baltian maista ryhmätyön siten, että oppilaat työskentelivät pareittain. Koko luokka jaettiin kolmeen osaas, ja ryhmän sisällä oppilaat jakaantuivat pareihin. He saivat valita tutkittavan asian seuraavasta luettelosta: yleistietoa valtiosta, karttatietoutta, tunnettuja henkilöitä, tietoja joista valtio on tunnettu, muuta erityistä valtiosta. Työ toteutettiin kokonaan sähköisesti, mutta lopuksi esitettiin muille luokan edessä perinteiseen tapaan. Työskentelyalustana toimi Padlet-seinä. …

Lue kokonaan

Yleinen

TVT-viikko 2016

25.03.2016, paula pesonen

Olemme pitäneet noin viiden vuoden ajan tvt-viikkoja koulussamme. Jälleen olemme suunnitelleet viikon, jossa jokaisena päivänä opetellaan uusia tvt-taitoja tai käytetään tietotekniikkaa apuna. Päivien teemat ovat: sovellusohjelmat, padlet-seinä, tietoturva, ohjelmointi, kuvaaminen ja videointi. TVT-ryhmämme koostuu viidestä opettajasta, ja olemme jakaneet tehtäviä keskenämme tuon viikon osalta. Myös gurut otetaan hyötykäyttöön, he auttavat muiden luokkien oppilaita ja opettajaa …

Lue kokonaan

Yleinen

Pääsiäistehtävä qr-koodeilla

25.03.2016, paula pesonen

Viimevuotiseen tapaan ennen lomalle lähtöä suunnistimme koulun sisällä qr-koodisuunnistusta. Työskentelimme tableteilla pareittain kaikki nelosluokat. Etsittävänä oli 9 rastia ja niissä vihjeitä. Mukana pareilla oli vastauspaperi, johon oli valmiiksi laitettu pääsiäissanoja: rairuoho, mämmi, pasha, virpomavitsa, pääsiäisnoita, pääsiäistipu, suklaamuna, kiirastorstai ja palmusunnuntai. Yksi vastaus jäi yli, ja se piti saada selville. Tehtävän jälkeen tultiin luokkaan ja kerrottiin …

Lue kokonaan

Yleinen

Chromebook- koneisiin tutustuminen

22.03.2016, paula pesonen

Maaliskuussa koulumme tietokoneet vaihtuivat, leasingaika oli jo aikaa sitten umpeutunut. Tilalle saatiin kannettavia tietokoneita ja chromebookeja. Opekoneiksi läppärit sopivat hyvin ja oppilaille hankittiin chromebookit. Atk-luokasta luovuttiin ja nelosluokat saavat kevään ajan opetella chromebookien käyttöä. Ongelmana on sisäänkirjautuminen, sillä oppilailla ei ole opetuksen järjestäjän antamia kirjautumistunnuksia. Niinpä toimimme luokan yhteisellä tunnuksella tai oppilaiden omilla gmail-tunnuksilla. Odottelemme …

Lue kokonaan

Yleinen

Gurut aloittivat työskentelyn

27.02.2016, paula pesonen

Vantaalla gurut kouluttautuivat oma-alotteisesti fronterin guruakatemiassa. Kun testit oli läpäisty, voitiin oppilaita kutsua guruiksi. He saivat todistuksen ja kaulanauhan. Omalla luokallani on neljä gurua. Gurut pääsivät tositoimiin, kun opettajille neuvottiin qr-koodien tekoa. Kaikki koulumme opettajat saivat välituntikoulusta guruilta. Ohjaus tehtiin pöytäkoneiden avulla ja O365 ympäristössä. Gurut osasivat homman ja olivat ylpeitä omasta roolistaan. Joillekin opettajille …

Lue kokonaan

, ,

Yleinen

Satuprojekti

23.02.2016, paula pesonen

Kirjoitimme satuja pidemmän kaavan mukaan. Tutustuimme päähenkilön, tapahtumapaikan, taikaolentojen ja juonikaavioiden maailmaan. Suunnittelimme omaa satua ja kirjoitimme sen aluksi vihkoon. Kirjoitimme O365:n wordonline-sovelluksella tarinan valmiiksi. Oppilaat suoriutuivat hyvin eriaikaisesti kirjoituksesta. Teimme luokka-asteen kesken jälleen yhteistyötä ja laitoimme oppilaat atk-luokkaan tarpeen mukaan. Valmiit saivat jo muuta tehtävää mm. sadun kuvitusta. Yhdistimme voimavaramme, ja näin eri luokkien …

Lue kokonaan

Yleinen

Ystävänpäivän tehtävä yhtäaikaisesti useassa luokassa

23.02.2016, paula pesonen

Kokeilimme kolmessa luokassa yhtäaikaisesti Padlet-seinällä työskentelyä. Oppilaiden tuli keksiä lauseita, minkälainen on hyvä ystävä. Koska aloitimme aina oppilaiden nimillä, pystyimme seuraamaan, kenen viesti oli näkyvissä seinällä. Oppilaat saivat osoitteen qr-koodilla ja näin pystyivät aloittamaan työskentelyn nopeasti. Yksi luokista työskenteli atk-luokassa pöytäkoneilla ja siirtyi sivulle osoitteen  http://urly.fi/z4n kautta. Yhtäaikainen  työskentely Padlet-seinällä onnistui hyvin jopa 50:n oppilaan …

Lue kokonaan

,

Yleinen

Guruopettajien kouluttaminen

17.11.2015, paula pesonen

Kouluumme on  perustettu juuri tällä viikolla gurucafe. Guruopettajia, joihin itsekin kuulun, koulutetaan eri tavoin. Itse kävin verkkovelhokoulutuksessa kahtena päivänä. Opettelimme koodaamaan verkkosivuja www. verkkovelhokoulu.fi sivuston avulla. Koulustamme valitaan guruoppilaita 4. ja 5. luokilta. Koulun oppilaita on tarkoitus hyödyntää vertaistukena oppilaille, miksei opettajillekin. Toiminta alkaa tammikuussa kaikissa vantaalaisissa kouluissa, joten palaan aiheeseen myöhemmin.

Lue kokonaan

Yleinen

Matikkatalkoot 2015

15.11.2015, paula pesonen

Jo toisen kerran olemme mukana koko Suomen kattavassa Matikkatalkoissa. Käytämme jokaisella matematiikan tunnilla tabletteja lisätehtävissä. Lisätehtävät ovat Matikkatalkoot-kisan tehtäviä. Koulut saivat syyskuun puolivälissä alkaa kisata luokittain. Pisteitä kertyy oikeinlasketuista tehtävistä. Tehtäviä on monenlaisia ja monentasoisia. Kilpailuun saavat osallistua 1-4 luokat. Kisa päättyy joulukuun puolivälissä. Omassa luokassani on tabletteja puolelle luokkaa. Kaikille ei riitä samaan aikaan …

Lue kokonaan

,

Yleinen

Quizlet-apps

15.11.2015, paula pesonen

Olen kokeillut monia playkaupan sovellusohjelmia. Löytämäni quizlet on monipuolinen ja opettavainen. Voin tehdä tehtäviä sen avulla mihin oppiaineeseen tahansa. Valmiita tehtäväkortteja löytyy paljon hakutoiminnon avulla. Opettaja rekisteröityy ohjelmaan, mutta oppilas löytää kyseisen tehtävän oikean nimen avulla. Olen oikeastaan vasta kokeillut korttipeliä jossa yhdistellään pareja. Aiheina on ollut kellonajat, linnut, kalat ja englantilaiset sanat. Aluksi syötetään …

Lue kokonaan

Yleinen

Lemmikkieläinesitys Power point-ohjelmalla

15.11.2015, paula pesonen

Tämä hyväksi havaittu esitelmäntekotapa on otettu haltuun tänä syksynä. Olemme opetelleet Power point- esityksen tekoa suoraan online-versiona. Kun vantaalaisilla oppilailla on kaikilla sähköpostiosoitteet, niin saimme sitä kautta auki Power point-ohjelman. Opettelimme jakamaan tiedoston opettajalle ja parille. Opettaja saatoin näin seurata työn edistymistä koulupäivien jälkeenkin. Työtä tehtiin koulussa 3-4 oppituntia. Lisäksi ennen tätä oli suunnittelutunti, jossa …

Lue kokonaan

, ,

Yleinen

Kirjavinkkausta Padlet-seinällä

14.11.2015, paula pesonen

Vuosien aikana olen pitänyt kirjavinkkausta monella tavalla. Uusi teknologia on nyt valjastettu tähänkin. Padlet-seinän avulla oppilaat kertoivat hyvistä lukemistaan kirjoista, ja etsivät netistä vielä kirjan kansikuvankin. Uutena asiana oli itselleni se, että siirryimme sivulle qr-koodin avulla. Edellisillä kerroilla oppilaat kirjoittivat osoiterivin itse, ja se olikin hiukan vaikeaa. Kun käytin lyhytosoitetta urly.fi , niin samalla sainkin …

Lue kokonaan

Yleinen

Padlet-seinä

03.10.2015, paula pesonen

Luokassa on hienoa työskennellä yhtäaikaa tableteilla niin, että älytaululla näkyy kaikkien oppilaiden tuotokset. Oppilaat voivat keksiä esimerkiksi sanoja johonkin tehtävään, tai he voivat siirtyä toiseen tilaan ja ottaa kuvia, jotka näkyvät luokan älytaululla reaaliaikaisesti. Opettelimme 3. luokalla sanaluokkia, verbejä. Oppilaat kävivät kuvaamassa koulun käytävillä pareittain verbiaiheisia kuvia. Toinen parista esitti esim. oven avaamista ja toinen …

Lue kokonaan

, ,